Minua on alkanut yhä enemmän vaivata se miksi uskontoja ei voida arvioida samalla tavalla kuin muita ideologioita. Kukaan ei kimmastu, jos sanon kommunismia menneisyyteen jäykistyneeksi ja ahdasmieliseksi aatteeksi, mutta jos väitän samaa muhamettilaisuudesta, syyllistyn monen mielestä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Uskonto ei kuitenkaan ole millään tavalla rodullinen tai periytyvä ominaisuus. Se on aivan samalla tavalla opittu ideologia ja ajatusmalli kuin kommunismikin.

Meidän ajatteluamme hämärtää se, että uskonnot kuitenkin useimmiten peritään eli niiden ajama ideologia opitaan jo perheessä omilta vanhemmilta, tai viimeistään se sisäistetään ala-asteen uskonopetuksessa, kun me emme ole mitenkään itse vielä valmiita muodostamaan omaa käsitystämme näistä asioista.

Usein uskontojen ajamaa ideologiaa on opittu ja opeteltu perheissä jo kymmenien sukupolvien ajan. Siitä tulee itsestään selvyys, eivätkä uskonnon tiukassa otteessa olevat ihmiset edes tajua minkäänlaisten vaihtoehtojen olemassaoloa.

Tämä pätee erityisesti yhteisöihin, jossa uskonnon ja valtion raja on hämärtynyt tai olematon. Näissä yhteisöissä voidaan uskonto nostaa myös koko valtiollisen toiminnan keskeiseksi motiiviksi, jolloin vallalla olevien uskomusten kielteinen arviointi on myös isänmaanpetturuutta.

Näissä yhteisöissä on tietysti täysin käsittämätön ajatus, että uskonto on aivan samalla tavalla vaihdettavissa kuin mikä tahansa muukin ideologia; se ei ole kannattajansa peruuttamaton ominaisuus. Aivan helppoa mielipiteiden vaihtaminen ei kuitenkaan näissä asioissa aina ole, etenkin muhamettilaissuus on tehnyt uskosta luopumisesta kuolemalla rangaistavan rikoksen.

Meidän kristittyjen on tässä kohtaa hyvä muistaa, että uskosta luopumisesta seurasi vain muutama sata vuotta sitten näilläkin seuduilla armoton kuolema.

On hyvä muistaa, että jonkun ihmisin kannattaman kelvottoman ideologian arvostelu ei ole tämän ihmisen itsensä arvostelua, vaikka niin se usein tulkitaankin. Kelvottoman ideologian kannattamisesta voi aina parantua...

Kristinuskon ja muhamettilaisuuden erottaa kommunismista ideologiana tietenkin se, että uskon opinkappaleiden väitetään olevan muuta kuin inhimillistä alkuperää, jolloin niitä ei voitaisi arvioida samoin perustein kuin muita ideologioita. Tällöin ne ovat kokonaan kritiikin ja arvioinnin yläpuolella ja näihin opinkappaleisiin kohdistuva arvostelu on jumalanpilkkaa.





Muhamettilainen maailma on kuitenkin monessa suhteessa hyvin samanlaisessa tilassa kuin jo kadonnut kommunistinen maailma. Valtava henkinen yhdenmukaisuuden paine kohdistuu kaikkiin yhteiskunnan jäseniin, eikä vallitsevan ideologian sen paremmin julkinen kuin yksityinenkään arvostelu ole käytännössä monissa muhamettilaisissa maissa mahdollista.

Muhamettilainen maailman nähdään usein länsimaissa yhtenä monoliittisena massana, aivan samalla tavalla kuin vanha kommunistinen maailma nähtiin. Me emme tiedä mitään siitä pinnan alla olevasta jännitteestä, joka syntyy, kun vallassa oleva täydellisen suvaitsematon ideologia pitää kuristusotteessaan kaikkia toisinajattelijoita.

Muhamettilaisuuden ote hallitsemiinsa yhteiskuntiin on vielä vahvempi kuin kommunismilla oli omalla sydänmaillaan. Sillä on huomattavasti enemmän aidosti ideologiaan sitoutuneita kannattajia kuin kommunismilla koskaan oli. Niinpä myös naapurivalvonnan ja vasikointijärjestelmän rakentaminen on selvästi helpompaa kuin kommunismissa koskaan oli.

Pitkään kestäneen valta-asemansa avulla muhamettilainen ideologia on ottanut valtaansa opetuksen kaikilla tasoilla, eikä kansalaisilla ole minkäänlaista mahdollisuutta saada koskaan tietää, että vallassa olevalle ideologialle on olemassa todellisia vaihtoehtoja.

Meille voi siten syntyä harhakuva, että näissä maissa ei ole olemassa oppositiota. Samalla tavalla muinaisessa Neuvostoliitossa matkustellut on voinut asua maassa vuosikausia tapaamatta ketään, joka olisi vieraalle uskaltanut tunnustaa vastustavansa kotimaansa vallanpitäjiä, jos väärä sana väärässä paikassa on tiennyt vankeutta tai kuolemaa.

Muhamettilaisuuden ei kuitenkaan tarvitse muodostua alistavaksi monoliittiseksi valtiokoneistoksi. Historia osoittaa, että muhamettilainenkin maa voi kehittyä myös toiseen suuntaan. Turkki on esimerkki muhamettilaisesta maasta, jossa uskonto on pystytty pitämään kurissa.

Uskonto voi siis siirtyä valtioideologian asemasta kansalaisten yksityiseksi asiaksi myös muhamettailaisessa maassa, jos olosuhteet ovat suotuisat ja asiaan todella tartutaan.

Näin on käynyt kristinuskon timantinlujassa otteessa vuosatojen ajan kituneissa länsimaissa jo kauan sitten.

Muhamettilaisen maailman renessanssi ei kuitenkaan voi alkaa ennen kuin uskonto luopuu täydellisen vallan tavoittelustaan ja ajattelu vapautuu uskonnon pihdeistä.

Muhamettilaisen uskon ei tarvitse sen vuoksi kokonaan kadota tai tuhoutua, se voisi mukautua ja sopeutua yhteiskunnan kehitykseen kuten läntiset kirkkokunnat tai monet Aasian suur-uskonnot ovat tehneet.

Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys kuitenkin vaatii ajattelun vapautta, joka voi syntyä vasta kun usko on ihmisten yksityisasia, eikä uskonto hallitse rautaisella otteella koko yhteiskuntaa ja koululaitosta.

Muhamettilainen maailman tulee jäämään jälkeen länsimaiden taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä niin kauan kuin muhamettilainen usko ei suostu muuttumaan uuden ajan vaatimuksien mukaan. Historia kuitenkin osoittaa, että tällainen muutos on mahdollinen.

Tämä artikkeli on nyt tarjolla myös osana www.olemisesta.net -sivustoa, johon nämä kirjoitukset on koottu perinteisemmän kirjan muotoon.

Tämä esseen ajatukset ovat syntynyt jo ennen kuin tutustuin Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin ajatteluuun. Sen luettuasi ymmärrät varmasti hyvin miksi näiden herrojen ajatukset sytyttivät minut heti. Voit kuunnella tämän esseen äänitiedostona tästä linkistä

Sain eilen viestin sivustoani www.olemisesta.net lukeneelta uskovaiselta, joka näki paljon vaivaa ankarasti moittiakseen minua siitä, että olen rohjennut ylipäätään tuoda ihmisten luettavaksi sellaisia mielipiteitä.

Hän kirjoitti: "Jos olet ateisti, miksi näet noin paljon vaivaa viedäksesi muiltakin ihmisiltä elämän tarkoituksen puhumalla asioista joista et tiedä?"

Jäin sitten miettimään miksi pelkkä poikkeavan mielipiteen julkituominen niin loukkaa kirjoittajan kaltaisia uskovaisia. Eihän heidän ole pakko niitä tekstejä lukea! Sananvapauden käsitekään ei siis ole heille ehkä täysin valjennut.

Ylensä ihmiset nimittäin olkaa kohauttaen ohittavat mielipiteet, jotka he itse tietävät vääriksi. Jäin miettimään miksi politiikassa pystytään usein järkevästi keskustelemaan asioista, joista ollaan eri mieltä (ei tietysti aina!), mutta uskon asioissa ei tällaista keskustelua juuri synny.

Olisiko kuitenkin kyse siitä, että jos olen jo pikkulapsena oppinut auktoriteeteilta pitämiltäni ihmisiltä, että elefantit ovat keltaisia ja asuvat Etelä-Afrikassa ja olen hellinyt tätä uskoa koko ikäni, en voi sietää ihmisiä, jotka väittävät niiden olevan harmaita ja asuvan Afrikassa tai Intiassa.

En silloin halua, että tällaista tietoa levitetään missään, jotta ystäväpiiriini kuuluvat amerikkalaiseen keltaiseen elefanttiin uskovat eivät joutuisi vaaraan menettää tätä tärkeänä pitämääni uskoa.

Tuon lapsenuskon ylläpitäminen kun vaatii samanmielisten porukan ja epärationaalisiin väitteisiin perustuva usko katoaa todella helposti, jos sitä ei koko ajan vahvisteta. Varsinkin jos ympäröivä yhteiskunta on kauan sitten todennut, että Afrikassahan ne ovat ja harmaitahan ne on.

Toisaalta esimerkiksi oma uskontomme on joutunut jo luopumaan suurimmasta osasta opeistaan, kun tieteen kehityksen myötä on käynyt mahdottomaksi enää tosissaan vaikkapa väittää, että nainen olisi luotu miehen kylkiluusta tai että kaikki olemassaolevat luontokappaleet olisivat peräisin Nooan arkissa matkanneista elukoista.

Uskonto on siis joutunut peräytymään alueelta toisensa jälkeen, eikä sen pyhää kirjaa enää pidetä todellisena tietolähteenä oikeastaan missään reaalimaailman asioissa.

Kirkon jäljellä oleva oppi perustuu koskaan todistamattomissa oleviin väitteisiin asioista, joista ei ole mahdollistakaan saada todellista tietoa. Siksi rationaalinen keskustelu uskovaisten omista lähtökohdista on hyvin vaikeaa ja jopa mahdotonta. En sano, että sitä ei pitäisi tehdä, mutta mitään järkevää tulosta siitä ei yleensä seuraa. 

Missä me olisimme, jos tuhat vuotta länsimaita hallinnut yleiskristillinen kirkko ei olisi 1600-luvulta alkaen joutunut länsimaissa väistymään tieteellisen ja rationaalisen ajattelun tieltä?

Jos uskonpuhdistusta seurannutta kirkon otteen kirpoamista ja yhteiskunnan yleistä maallistumista ei olisi tapahtunut, olisiko yleiskatolisen kirkon kuristusote nujertanut tieteen kehityksen nuppuunsa jo ennen kuin se olisi päässyt edes alkuun?

Galilein kohtalo kertoo hyvin miten katolinen kirkko olisi toiminut luterilaisissa maissa Rooman pitkän käden ulottumattomissa työskenneleiden tiedemiesten suhteen. Sairaanhoidosta vastaisivat siis edelleen munkit, joiden tärkein hoitokeino olisivat rukoukset ja jumalan armo.

Meidän onneksemme uskonpuhdistus kirvoitti kirkon diktatuurin alta joukon länsimaita, joissa sitten pääsi syntymään nykyaikainen tiede. Vasta uskonpuhdistuksen käynnistämä uskonnon täydellisestä pakkopaidasta vapautuminen sysäsi liikkeelle myös modernin lääketieteen kehityksen.

On hyvä muistaa, että suuri osa modernin tieteen perusteista oli selvitetty jo antiikin Kreikassa, missä uskonto ei asettanut juuri minkäänlaisia rajoituksia tieteelliselle ajattelulle.

Kristinuskon valtaantulo kuitenkin pysäytti länsimaissa kaiken tieteellisen kehityksen ja ajattelun lähes vuosituhannen ajaksi. Kristinusko oli aivan uudenalainen uhriensa täydelliseen aivopesuun perustuva ajatusvirus, joka halusi ottaa uhrinsa koko mielen haltuunsa. Kristinusko ei sietänyt mitään mikä olisi voinut järkyttää tätä täydellistä mielenhallintaa ja siksi kaikki uusi tieto oli sille kauhistus.

Niinpä lähes koko antiikin perintö hävitettiin, piilotettiin ja tuhottiin ja se tuli kristikunnan tietoisuuteen vasta muhamettilaisten tiedemiesten uudelleen löytämänä. Miten se taas on mahdollista, jos muhamettilaisuus on nykyisin vielä kristinuskoakin pahemmin uhrejaan otteessaan pitävä ajatusvirus?

Outo tilanne selittyy sillä, että valtavat maa-alueet muutamassa vuosikymmenessä raa’oilla sotaretkillä valtaansa saanut muhamettilainen valtio joutui elossa pysyäkseen aluksi ottamaan hyvin vapaamielisen asenteen. Tämä oli pakko tehdä, jotta hyvin pienenä vähemmistönä valtaamissaan kristityissä maissa alkuun eläneet vieraat muslimivalloittajat olisivat voineet pitää valloittamansa maat rauhallisina.

Tuo lyhyt vapauden aika riitti meidän onneksemme antiikin tiedon keräämiseen ja välittämiseen eteenpäin. Pian valloitettujen maiden väestön enemmistön muhamettilaisuuteen kääntymisen jälkeen muhamettilaiset maat vajosivat kuitenkin uskon hämärään ja todellinen tieteellinen ajattelu niissä kuihtui ja katosi jälkiä jättämättä.

Uskonpuhdistuksen kokeneissa länsimaissa uskonnon kahleista vapautunut tiede on antanut meille paremman elämän. Se on tuottanut valtavan määrän asioita, joilla voimme ratkaisevasti parantaa ja myös pidentää tätä ainoaa todellista maanpäällistä elämäämme.

Uskonto antaa lupauksen toisesta paremmasta elämästä kuoleman jälkeen, mutta kukaan ei oikeasti voi koskaan saada tietää, onko tällä lupauksella katetta. Taitaa kuitenkin olla turvallisempi valinta panostaa tähän ainoaan varmaan elämäämme ja sen laadun parantamiseen tieteen tarjoamien keinojen avulla.

Enemmän asiasta osoitteessa http://www.olemisesta.net